Pitkästä aikaa taas kirjoittelen tänne.
Kevät ei ole ollut itselleni mitenkään hyvää aikaa ja sen takia on kirjoittaminenkin hieman jäänyt. Alku talvesta sain pahenemisvaiheen ja se ei ole parantunut koko keväänä. Jalat on puuduksissa ja käsissäkin on ajoittaisia tuntohäiriöitä. Oireet vaihtelevat päivittäin, mutta varsinkin kuumina päivinä oireet tuntuvat pahenevan. Nyt mietitään neuron kanssa lääkityksen vaihtamista. Täytyy ensin ottaa magneetit ja sitten tiedetään miten jatketaan. Uupumista on tullut kanssa tämän pahenemisvaiheen myötä ja se se vasta onkin hanurista.
Liikumiset on pakostakin jäänyt vähemmälle, kun ei jaksa. Ei vaan yksinkertaisesti jaksa! Esimerkiksi yritin lähteä paremman puoliskon kanssa kävelylenkille, mutta olin jo parin kilometrin jälkeen ihan puhki ja jalat ihan löysänä. No toi on vielä hyvin kun on päiviä jolloin 500 metrin kävely tuntuu ylivoimaiselta. Hitto mikä ero syksyyn nähden. Silloin juoksin yli kolme tonnia cooperin testissä ja nyt ei juoksusta tulisi yhtään mitään. Hyvä jos ton kolme tonnia pystyisi kävelemään yhteen menoon. Pakko on vaan pitää itsensä liikkeessä joka päivä vaikka tahtoisi vain vajota sängyn pohjalle... kun ei jaksa!
Nyt täytyy yrittää myös enempi ton ruoan suhteen. Aika huonosti on tullut syötyä ja D-vitamiinit on varsinki jäänyt. Katsoin eilen jääkaapista kalanmaksaöljypulloa jossa oli parasta ennen päiväys 6/2011... eli ei ihan meikäläisen suuhun sopivaa. No ny täytyy ostaa uus pullo ja alkaa myös sitä litkimään.
Toivon että kesällä olisi enempi aikaa kirjoitella tänne kuulumisiani :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisemista.